Ensi viikolla sitä lojutaan taas leikkurin pöydällä. Ne on yksiä niitä elämän piinallisimpia minuutteja kun kävelet leikkaussaliin ja käyt siihen leikkauspöydälle makaamaan. Sitten laitetaan tippa ja selkäydinpuudutus ja rauhoittavat ja odotellaan että tunto alkaa hävitä. Ensin alkaa jalkapohjia lämmittää ja sitten nousee ja nousee. Siinä kohti kun lääkäri tulee ja kertoo, että aloitetaan, alkaa vähän helpottaa. Siinä leikkauksen aikana kuulen tuomion kuinka leikataan ja siitä riippuu sitten se toipumisaikakin pitkälti. Ja sitten heräämöön ja taas odotellaan, että tunto palaa, että kivut alkaa, että jalat kantaa, että voi käydä vessassa, että saa vaihtaa vaatteet ja soittaa hakijalle...
Viimeksi oli ylimääräistä jännitysmomenttia siinä, kun arvottiin pääsenkö kotiin vai jäänkö osastolle. Se arpominen alkoi siinä heti kun lääkäri tarkasti ennen leikkausta ja loppui vasta hetki ennen kuin päiväkirurginen suljettiin.
Nyt niin toivon, että kaikki menee hyvin ja sujuvasti, selkeästi ja tietty mielellään mahdollisimman vähillä kivuilla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti