Uusintaleikkauksesta on nyt aika tarkkaan kuukausi. Onkalo on pienentynyt nopeasti ja se on ollut helppo hoitaa kotona. Nyt alkaa olla jo vaikea saada täyte pysymään paikoillaan. Ainoana riesana on ollut se hötökudos, jota on rapsittu pois aina hoitajan toimesta. Sinänsä ihan mitätön toimenpide, ei todellakaan satu tai ole muutenkaan ikävä. Muutoinkaan haava ei ole ollut kipeä, erittää todella minimaalisen vähän eikä mitenkään muistuttele itsestään.
Nyt taas varovasti toivon, että menisi pian kiinni eikä uusisi enää ikinä, koskaan, milloinkaan. Tai jos uusii tällä tavalla niin fine, mutta ettei tekisi salaa hiljalleen uutta onkalostoa jossain tuolla pakaroitten sisällä. Sen leikkauksen kestäisin, samoin haavan hoidon, mutta sitä alkukipua, pettymystä, miettimistä onko iso vai pieni ja leikkauksen odottelua... Kuulostaa varmaan hassulta, nuohan on paperilla niitä pieniä harmeja koko projektia ajatellen, mutta silti - se henkinen puoli on ainakin minulle tuottanut eniten piinaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti