Oma koti kullan kallis!

No siis leikkauksen jälkeen sain kuin sainkin lopulta luvan lähteä kotiin. Noutajani sai auton ihan osaston oven eteen, joten kävelymatkaa oli muutamia metrejä. Se oli aika helppo pala, mutta sitten se autoon istuminen... Ujuttauduin tavallaan kyljelleni siihen etupenkille niin, että paino oli vasemman lonkan päällä. Toisella kädellä roikuin kauhukahvassa ja toisella painoin penkkiä vasten nostaen itseäni ylös pahimpien töyssyjen kohdalla. Miten voikin kaupungissa ja vielä sairaalaan johtava tie olla niin huonossa kunnossa?! Leikkauspäivänä alkoi kesän kovimmat helteet. Onneksi kotimatka ei ollut varttia pidempi, muutoin olisi saattanut olo käydä todella tukalaksi. Kotona söin hieman, otin sairaalasta saadun kipulääkkeen ja nukahdin sohvalle. Takana pitkä nauha valvottuja, kivuliaita öitä, joten nyt nukuin kuin lapsi pitkälle aamuun. Seuraavana päivänä sain ottaa haavataitokset pois. No, taitokset... ...tyynyn ennemminkin. Meikäläisen hyppypepusta irtosi taas läheisille huumoria... No siis, taitokset pois ja suihkuun. Ihanaa! Etukäteen vähän pelkäsin josko suihkuttelu sattuisi, mutta eipä sattunut ollenkaan. Kurkistelin varovasti sitä leikkaushaavaa. Jotenkin oli olettanut, että se olisi yksi viiva, mutta olikin tavallaan kuin u-kirjain, mutta väärin päin. Haava lähti toisesta kankusta ylöspäin, kaarsi ylhäältä häntäluun yli ja laski alas toisen kankun puolella. Yhteensä mittaa oli ehkä noin parikymmentä senttiä. Uudet (edellisistä noin 1/10) laput suojaksi ja menoksi. Suihkuttelin 2 kertaa päivässä ja aina samalla vaihdoin sideharsolaput uusiin. Särkylääkkeitä otin ihan reilusti ja olo oli suhteellisen hyvä sekä kivut oikein siedettäviä. Kolme päivää leikkauksesta oli ensimmäinen tarkastus sairaalassa ja leikkauksen tehnyt lääkäri tarkasti. Totesi kaiken olevan hyvin, puhdisti haavan ja lähetti kotiin.