Vaihteeksi toisten takamuksista :)

On ollut aika mielenkiintoista kuunnella ihmisten tarinoita siitä miten erilailla eri paikoissa ja eri lääkärit hoitavat kipua. Lähinnä tarkoitan tässä nyt sitä kipua minkä kehittyvä paise tekee.

Eräs ystäväni on töissä sairaalassa, osastolla. Hän kertoi, että heille ainakin tulee kyllä selväksi kuinka kipeä kehittyvä ajos voi olla - se saa isonkin miehen itkemään ja vaatii todella hyvät kipulääkkeet. Itselläni silloin alkuaikoina oli ainoa "troppi" antibiootit. Kipulääkkeistä ei puhuttu lääkärissä mitään. Nyt viimeisellä kerralla ennen leikkausta söin samaan aikaan maksimiannosta ibuprofenia ja parasetamolia, jotka vei kivulta vain sen pahimman terän ja vain hetkeksi. Lääkärin mukaan sen enempää ei voi kotioloissa syödä. On kuitenkin myös sellaisia lääkäreitä, jotka ovat määränneet vastaavia lääkkeitä, joita annetaan leikkauksen jälkeiseen kipuun. Eräs takamustuttava kertoi päässeensä osastolle kiputippaan ja mikä autuus se hänelle olikaan.

Eli jos olet kipeä, vaadi kunnon lääkitys. Ja jos et itse jaksa vaatia, pyydä joku läheinen/ystävä vaatimaan puolestasi. On turha kärsiä ja kärvistellä kun kerran kipua on mahdollista hoitaa. Pahimmillaan se tekee normaalin elämisen täysin mahdottomaksi, kävelemisen, nukkumisen, syömisen... Se kipu ei ole "turha" taikka "siedettävä", sitä ei tarvitse kestää eikä sen kanssa tarvitse elää siihen kunnes paise puhkeaa/puhkaistaan. Ei vaikka lääkäri sitä mieltä olisikin ;)

Ensimmäisestä leikkauksesta 1 vuosi!

Ja uusintaleikkauksesta 7 kk.

Tuossa muutama päivä takaperin tein jotain sellaista, mitä en olisi voinut ennen leikkauksia kuvitellakaan tekeväni. Olin retkeilemässä 3 vuorokautta :) Normaalille, terveelle ihmisellehän tuo ei ole juttu eikä mikään, mutta minulle se oli jo pienoinen ihme. Tuon kolmen vuorokauden aikana kun käytin ainoastaan yleisiä vessoja, joista osa oli jotain ihan muuta kuin siistejä ja siivottuja. Suihkuun pääsin joka päivä, mutta nehän oli sitten myös monen leiriytyjän käytössä ja siis varmasti "pöpöpesiä". Vanhasta tottumuksesta odottelin tulehduksen merkkejä, mutta ei pienintäkään. Näemmä tämä kestää, tämä totuttelu elämään ilman sp:ta.