Päivitystä...

Leikkausaika oli siis helmikuussa. Menin päiväkirurgiselle sovittuun aikaan, sairaalavaatteet päälle ja lääkärin juttusille. Hän tutki ja katseli ja koitti saada mitattua syvyyttä sondilla ja lopulta...

...totesi ettei leikata. Siinä sitten istuimme ja katselimme toisiamme, keskustelimme ja pallottelimme ajatuksia ja mielipiteitä sellaisen hyvän puolituntisen. Lopputuloksena päätimme, että kävelen pukuhuoneen kautta ovesta ulos. Sain puoli vuotta valitusaikaa eli jos alkaisi vaivata kovin, pääsisin suoraan leikkaukseen ilman turhia mutkia ja tutkimuksia.

Jos leikkauksesta on haastavaa toipua niin oma hommansa oli tässäkin. Toisaalta olen soimannut itseäni, että olisi(ko) sittenkin pitänyt vaan vaatia se leikkaus, olla rohkea ja lyödä nyrkkiä pöytään. Toisaalta olen ollut hyvin hyvin hämmentynyt. Eipä kait montaa potilasta kotiuteta leikkausalin ovelta... Oikein, väärin, kukapa sen taas osaa sanoa. No, se on varmaa, että tuolla takamuksessa on edelleen onkalo. Se kuinka vauhdilla se kasvaa, on mysteeri. Nyt alkaneet helteet eivät meikäläistä innosta vanhojen kokemusten perusteella. Nähtäväksi jää mitä tässä nyt sitten lopulta tapahtuu.