Hötökudosta.

Nyt onkaloon on alkanut kasvaa hötökudosta. Kun kävin hoitajalla tarkastuksessa (käyn 2 x viikossa), hän huomasi sitä olevan ja rapsi sen pois. Se hötökudos on kuulemma vaaleaa/valkoista eikä esim tartu pumpulipuikkoon vaan vaatii vähän järeämmän rapsuttelun ennen kuin irtoaa. Se estää paranemisen ja siksi se on poistettava. Jos hötöä jää onkaloon, kasvaa iho kyllä päälle, mutta alle jää parantumaton alue, tyhjää = valmis onkalon alku.

2 viikkoa uusintaleikkauksesta - lääkärintarkastus.

Nyt on taas lääkäri katsonut haavan. Ensimmäinen kerta sitten uusintaleikkauksen. Hän jälleen tarkisteli puikolla ja puhdisti mekaanisesti. Nipisteli vähän, mutta siis todella hyvin vähän. Sain onkaloon uuden sorbactin ja haavalapun päälle. Nyt kuulemma onkalon pitäisi olla täysi ja haavan kiinni muutaman viikon kuluessa. Kuulostaa minusta aika, noh, hulppealta lupaukselta ottaen huomioon, että viimeksi haava oli kiinni 2,5 kuukautta leikkauksesta. Tosin nyt toimenpide oli pienempi eikä alla ollut tulehdusrumbaa.

Kyselin vähän miksi nyt teki tuommoisen nestetaskun. Kuulemma koska ensimmäisen leikkauksen jälkeen se kohta ei tarttunut kunnolla kiinni, vaan alkoi tehdä uutta onkaloa niin siihen on jäänyt pala onteloa muodotavaa kudosta. Silloinhan se alue vain avattiin ja hoidettiin avonaisena pohjasta ylös. Ilmeisesti se avohoitoisuus ei kuitenkaan takaa uusiutumattomuutta jos sinne jotain "väärää" jää.

No, mutta nyt kaikki vaikuttaisi olevan hyvin jos vain onkalo kasvaa kiinni kuten kuuluu. Jos iho aikoo mennä kiinni ennen kuin kolo on täysi tai siihen alkaa kehittyä "hötökudosta", sitten takaisin sairaalaan. Muutoin jatkan elämää normaalisti.

Lääkärini sanoi vielä, että koska se alkuperäinen onkalosto oli niin hurjan suuri, sinne on voinut jonnekin syvälle jäädä jotain. Minkäpäs sille sitten mahtaa. Aikanaan se sieltä sitten luultavasti tulee ilmi ja leikataan taas, mutta jos ei nin hyvä niin.

Kotihoitoa.

Olen nyt hoitanut haavan kotona. Viikonlopun jäljiltä kävin tarkistuttamassa hoitajalla, joka tuumasi että ihan hyvin on hoidettu ja siistiltä näyttää. Perjantaina käyn taas näytillä ja sitten taas hoitelen kotona. Ensi viikolla käyn sairaalassa lääkärini puheilla. Toivotaan, että hän on tyytyväinen myös. Vähän jännittää se käynti, koska usein on jouduttu jotain pientä siinä vastaanotolla tekemään (napsittu nekroottista ihoa pois tai avattu vähän lisää, tuikittu "sukkapuikolla" ja tarkistettu ettei ole onteloita). Sinänsä ihan pieniä juttuja, mutta tämä lääkäri ei kovin mielellään puuduta... Vaikka pieniä kipujahan ne on loppujen lopuksi.

Haava itsessään tuntuu aika hyvältä. Tällä kerralla jostain syystä Sorbact tarttuu kiinni. Ilmeisesti jonkin verran vuotaa verta ja sitä myöten sekä sorbactin irrottaminen että suihkuttelu nipsii hieman. Nyt on ruvennut myös erittämään aika reilusti, eilen ihanaa vihreää töhnää - toivottavasti kukaan ei syö tätä lukiessaan :) Onneksi siellä "pilonidal.org" sivustolla on aika hyvin kerrottu haavan paranemisen vaiheet ja sen mukaan tämä viherryskin kuuluu asiaan.

Haava hoidettu ensimmäisen kerran itse.

Aika hyvin meni. Aikaa kului enemmän kuin hoitajalta, mutta muuten ei ollut ongelmia. Leikkasin sorbactia saman mittaisen pätkän kuin eilen tk:ssa hoitaja leikkasi, mutta en saanut kyllä kaikkea menemään millään. Tosin eilen jo kuulemma oli siinä ja siinä mahtuuko koko pätkä paikalleen. Onkalo siis jo kasvaa kiinni hyvää vauhtia! Vähän tässä haaveilen, että jo kävisinkin tk:ssa vain vaikka kerran viikossa ja hoitaisin muuten itse kotona.

Tänään koitan ehtiä selaamaan vanhempia tekstejä, jotta löydän vähän osviittaa koska on vaihdettu täyte Aquaceliin ja koska harvennettu vaihdot joka toiseen päivään.

1+4 vrk

Nyt olo alkaa tuntua jo jokseenkin normaalilta. Ajatella miten pian...

Maanantai meni siis sairaalassa. Tiistai meni tokkurassa :) Nukuin aika paljon ja se taas johtui varmaan vahvoista kipulääkkeistä. Keskiviikkona otin enää vain Buranaa ja olo oli aika kehno. Kipuja ei ollut yhtään, mutta muuten tuntui siltä kuin olisin ollut aivan tuhannen taalan krapulassa. Hiotti, tärisytti, sydän hakkasi, oksetti, huimasi... Torstaina olo oli jo aika pirteä ja pystyin syömään ihan normaalisti. Tänään perjantaina en ole ottanut edes sitä Buranaa, olo aika hyvä. Joka päivä oon käynyt haavahoidossa - aika hurja määrä täytettä sinne taas menee. Eilen aloitin karnosiini, C-vitamiini, kalaöljykuurin. Jostain syystä joku noista em tuotteista käy vatsan päälle. Yöllä poltti ylävatsaa aivan hillittömästi. Toivotaan, että helpottaa, tosin voi olla että annostusta on pakko keventää.

Viikonloppuna on tarkoitus selvitä haavahoidosta itse. Nyt sen pitäisi onnistua, koska toisin kuin viimeksi onkalo on aika selkeä, avoin kolo. Ei tarvitse täyttää mitään hankalia tunneleita. Ja maanantaina olisi tarkoitus jatkaa töitä!

Tämä projekti on ainakin tähän asti ollut ihan niin toisenlainen kuin se ensimmäinen ja hyvä niin. Toivottavasti jatkuu samanlaisena :)

Voin hyvin kuvitella, että jos olisin aikoinaan päässyt ajoissa leikkaukseen, olisin selvinnyt tämmöisellä suht pienellä leikkauksella ja hoitamisella. Puhumattakaan siitä, että se yli 15 vuoden kipuilu ja kärsimys olisi jäänyt kokonaan kokematta... Ja tämän takia haluan entistä enemmän korostaa - menkää ajoissa lääkäriin, olkaa rohkeita ja hoitakaa vaiva pois ennen kuin pikkuriesasta kasvaa jättiläinen.

Leikkaus takana.

Nyt se on ohi, takana, tehty, käyty läpi, selvitetty!

Edellinen päivä meni todella hermostuneissa merkeissä. Jotenkin sitten kun pääsin aamulla päiväkirurgiselle, rauhoituin aika hyvin. Ilmoittauduin, vaihdoin vaatteet ja sitten kävin odottelemaan odotustilaan. Ja siis erittäin harvinaista kyllä, pystyin istumaan ihan rauhassa aloillani ja jopa juttelemaan yhden mukavan rouvan kanssa :) Noin tunnin odotuksen jälkeen sain 2 buranaa, mutta ensimmäistä kertaa ei annettu pahoinvointia estävää lääkettä.

Sitten tapasin lääkärin ja aika pian sen jäkeen lähdettiin leikkaussaliin. Tälläkin kerralla leikattiin "oikeassa salissa" eli ei päiväkirurgisen puolella. Oli aivan todella mukavat hoitajat, rauhoittavat. Noh, salissa kävin leikkauspöydälle ensin selälleni, laitettiin tippa ja "lätkät" selkään ym sensorit. Sitten käännyin kyljelleni ja laitettiin selkäydinpuudutus (spinaali). Oikea puoli puutui hyvin ja vauhdilla, mutta vasen ei, joten pistettiin toisenkin kerran. Sitten leikkauspöytää "vatkattiin", jotta puudute leviäisi kunnolla. Sitten alkoi varsinainen leikkaus, joka oli aivan todella nopea eikä mitään kipuja ollut. Olin varautunut isoonkin operaatioon, mutta aika pienen palan poistolla pääsin.

No ja sitten heräämöön. Siellä alkoi taas vapisuttaa, mutta sain lisää peittoja ja sen ihanan "puhalluspeiton", joka lämpiää. Kipulääkettä en tarvinnut enää kanyylin kautta. Tunnin torkahtelin siellä ja sitten tulikin hoitaja kärräämään minua päiväkirurgisen heräämöön. Ai että miten olikin pirteä ja hauska hoitaja ja sillä kyllä oli vaikutus omaankin mielialaan. Kiitos vaan hänelle :) Muutama tunti meni siinä ennen kuin jalkoihin palasi tunto, torkahtelin ja luin odotellessa. Kipulääkettä sain tabletteina muutamaan otteeseen, eikä sitten kyllä mitään kipuja ehtinyt tullakaan.

Sitten kun olin jo vähän kävellytkin, hoitaja tuli vaihtamaan keittosuolataitokset (niin, haava jätettiin auki) sorbaktiin. Haava kuitenkin rapsahti sen verran vuotamaan, että lääkäri pyydettiin paikalle ja onkalo täytettiin uudelleen keittistaitoksilla. Sain ohjeeksi käydä seuraavana päivänä hoitajan luona vaihdattamassa taitokset. Pääsin kuitenkin kotiin siinä sitten aika pian. Sairaalaan menin aamulla jo seitsämäksi ja kotiin lähdin neljän jälkeen - päivän reissu. Automatka meni hyvin, kotona ilta kului torkkuessa. Makoilin selälläni haavan päällä, jotta ei enää vuotaisi. Kipuja ei juuri ollenkaan, jos jotain miinusmerkkistä haluaa hakea niin se huimaus ja tokkura mikä kipulääkkeistä tuli.

Leikkausaika tuli.

Ensi viikolla sitä lojutaan taas leikkurin pöydällä. Ne on yksiä niitä elämän piinallisimpia minuutteja kun kävelet leikkaussaliin ja käyt siihen leikkauspöydälle makaamaan. Sitten laitetaan tippa ja selkäydinpuudutus ja rauhoittavat ja odotellaan että tunto alkaa hävitä. Ensin alkaa jalkapohjia lämmittää ja sitten nousee ja nousee. Siinä kohti kun lääkäri tulee ja kertoo, että aloitetaan, alkaa vähän helpottaa. Siinä leikkauksen aikana kuulen tuomion kuinka leikataan ja siitä riippuu sitten se toipumisaikakin pitkälti. Ja sitten heräämöön ja taas odotellaan, että tunto palaa, että kivut alkaa, että jalat kantaa, että voi käydä vessassa, että saa vaihtaa vaatteet ja soittaa hakijalle...

Viimeksi oli ylimääräistä jännitysmomenttia siinä, kun arvottiin pääsenkö kotiin vai jäänkö osastolle. Se arpominen alkoi siinä heti kun lääkäri tarkasti ennen leikkausta ja loppui vasta hetki ennen kuin päiväkirurginen suljettiin.

Nyt niin toivon, että kaikki menee hyvin ja sujuvasti, selkeästi ja tietty mielellään mahdollisimman vähillä kivuilla.