Nämä päivitykset alkaa oikeastaan käydä aika yksitoikkoisiksi. Tänään hakemaan antibioottikuuri ja tammikuun puolella kirurgin puheille. Oon niin väsynyt tähän asiaan etten jaksa enää edes panikoida.
Eilen illalla kolmen edellisen leikkauksen arpien alla alkoi tuntua kipua, joka jomotti jossain tosi syvällä oikeassa pakarassa ja samalla omituisen alhaalla niin että melkeinpä istun sen jomotuksen päällä. Vanhat arvet on paljon ylempänä ja keskilinjassa tai sen lähellä.Yön jomotti edelleen, samoin koko seuraavan aamupäivän.
Leikkaus lienee siis taas edessä. Mitään fisteliä tai edes selkeää paukamaa ei ole näkyvissä, joten paikantaminen saattaa olla haastavaa. Tietääkö sitten isoa palaa poistettavaksi, saa nähdä.
Jos leikkauspäätös tehdään niin oh boy, kylläpä toivon ettei tarvitse kauaa odotella leikkausaikaa. Taas kun kesää kohti mennään niin mitä pikemmin sen parempi.
Lyhyenä kertauksena - edelliset leikkaukset on tehty 2007, 2008 ja 2012.
Sivut
▼
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
maanantai 5. marraskuuta 2012
Päivitystä...
Vähän laiskasti on tullut päivitettyä tätä, jotenkin niin sylettää koko aihe. Vaan mihinkäs tuosta persauksestaan pääsee :)
Tässä taannoin kävin näyttämässä kirurgille ne leikkauksen ja haavan kiinni menon jälkeen ilmestyneet reiät. Hän arveli ( ja toivoi ) niiden tulleen mekaanisesti eli iho oli vielä silloin niin haurasta että venytykset ja vaatehiertymät olisi tehneet reiät. Sanoi kyllä myös ettei 100% varma voi olla ja nyt ei voida tehdä muuta kuin odottaa ja toivoa parasta.
Tällä hetkellä tilanne on se, että leikattu alue tuntuu tosi hyvältä. Ei kipuja, ei reikiä. Mutta... (miksi se mutta pitääkin aina olla) ...laikatun alueen alapuolella on kipuja, viiltelyä, nipistyksiä, kihinää ja kuhinaa. Vähän, mutta selkeästi. Itse olen valitettavasti aika varma, että edelleen olisi leikeltävää. Tuntemukset on niin tutut :/
Jostain pitäisi saada kerättyä paukkuja sen verran, että kävisi kirurgilla taas pyörähtämässä. 4 leikkaus, noh eipä se tosiaan houkuttele, mutta jospa se olisi sitten viimeinen...
Tässä taannoin kävin näyttämässä kirurgille ne leikkauksen ja haavan kiinni menon jälkeen ilmestyneet reiät. Hän arveli ( ja toivoi ) niiden tulleen mekaanisesti eli iho oli vielä silloin niin haurasta että venytykset ja vaatehiertymät olisi tehneet reiät. Sanoi kyllä myös ettei 100% varma voi olla ja nyt ei voida tehdä muuta kuin odottaa ja toivoa parasta.
Tällä hetkellä tilanne on se, että leikattu alue tuntuu tosi hyvältä. Ei kipuja, ei reikiä. Mutta... (miksi se mutta pitääkin aina olla) ...laikatun alueen alapuolella on kipuja, viiltelyä, nipistyksiä, kihinää ja kuhinaa. Vähän, mutta selkeästi. Itse olen valitettavasti aika varma, että edelleen olisi leikeltävää. Tuntemukset on niin tutut :/
Jostain pitäisi saada kerättyä paukkuja sen verran, että kävisi kirurgilla taas pyörähtämässä. 4 leikkaus, noh eipä se tosiaan houkuttele, mutta jospa se olisi sitten viimeinen...
tiistai 22. toukokuuta 2012
EI VOI OLLA TOTTA!!!!!
Olisiko tässä noin pari viikkoa siitä kun haava meni kiinni ja nyt siellä on kaksi reikää :((( Kurkkasin eilen peilin kautta ja arven kohdalla näkyi pari tummempaa läikkää. Pyysin sitten miestä kurkkaamaan tarkemmin, että mitähän ne läikät on. Hyvin varovasti hän karaisi kurkkua ja sanoi" kyllä sun nyt täytyy käydä näyttämässä...". Siellä on siis ilmeisesti nyt yksi pienehkö reikä ja yksi isompi, joka miehen arvion mukaan on syvä. Voi itun ittu ... Soitin kirpkl:lle ja sain ajan perjantaille. Kiva näin kesän kynnyksellä. Noh, koitan pitää pääkopan kasassa ja selvitä sinne perjantaihin asti.
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
8 viikkoa ja 2 päivää - haava kiinni!
8 viikkoa ja 2 päivää leikkauksesta haava meni lopulta kiinni. YES!
Vaikka haavassa olikin jo iho, pidin silti vielä yhden vuorokauden pientä harsotaitosta siinä päällä. Huomasin, että ihosta huolimatta taitokseen oli jäänyt "haavan" muotoinen täplä eritettä. Lienee normaalia sekin. Nyt takamus on ollut ilman mitään lippuja ja lappuja. Saunaan en vielä ole uskaltautunut ja muutenkin olo on vielä vähän epäuskoinen :) Satunnaisia vihlaisuja ja nipistelyjä tuntuu siellä täällä, mutta niitten kanssa on nyt vaan taas elettävä.
Kaiken kaikkiaan tämä ei ole ollut ollenkaan paha rupeama. Toki, on vienyt paljon aikaa ja rajoittanut elämää, koska haavahoito tehtiin koko ajan tk:ssa. Mutta itse leikkaus oli yllättävää kyllä jopa positiivinen kokemus (miten nyt leikkaus vain voi olla), kipuja ei ole ollut ja hoito on käynyt aika rutiinilla.
Olenkohan muistanut mainita, että vitamiinien lisäksi olen popsinut leikkauksesta tähän päivään Serrapeptaasia? Mene ja tiedä, mutta ehkä sillä on ollut osansa haavan ongelmattomaan paranemiseen.
Hyvin kiitollinen olen leikanneelle lääkärille, joka rouhaisi tarpeeksi suuren palan :) ja myöskin hoitajille, jotka ovat jaksaneet tuota ahteria hellästi hoitaa!
Loppukommenttina tähän postaukseen on esitettävä hapan toive, että jonain päivänä google pudottaisi terveyskirjasto.fi hakulistauksessa roimasti alaspäin. Nythän se tulee aina ensimmäisenä jos hakee "sinus pilonidalis". Useammankin kauhistuneen huokauksen olen kuullut kun naisihminen lukee hakutuloksia. Koska a) niistä ihmisistä joilla on sp ja jotka siis tunnen henk.kohtaisesti on yli puolet naisia ja b) tämä väite "taustalla on tautitila, jossa ihokarvoja, hilsettä ja ..." pätee vain osalla, ei todellakaan kaikilla. Minusta olisi edelleenkin tosi mielenkiintoista tietää mikä on lopulta hormonien osuus asiaan.
Vaikka haavassa olikin jo iho, pidin silti vielä yhden vuorokauden pientä harsotaitosta siinä päällä. Huomasin, että ihosta huolimatta taitokseen oli jäänyt "haavan" muotoinen täplä eritettä. Lienee normaalia sekin. Nyt takamus on ollut ilman mitään lippuja ja lappuja. Saunaan en vielä ole uskaltautunut ja muutenkin olo on vielä vähän epäuskoinen :) Satunnaisia vihlaisuja ja nipistelyjä tuntuu siellä täällä, mutta niitten kanssa on nyt vaan taas elettävä.
Kaiken kaikkiaan tämä ei ole ollut ollenkaan paha rupeama. Toki, on vienyt paljon aikaa ja rajoittanut elämää, koska haavahoito tehtiin koko ajan tk:ssa. Mutta itse leikkaus oli yllättävää kyllä jopa positiivinen kokemus (miten nyt leikkaus vain voi olla), kipuja ei ole ollut ja hoito on käynyt aika rutiinilla.
Olenkohan muistanut mainita, että vitamiinien lisäksi olen popsinut leikkauksesta tähän päivään Serrapeptaasia? Mene ja tiedä, mutta ehkä sillä on ollut osansa haavan ongelmattomaan paranemiseen.
Hyvin kiitollinen olen leikanneelle lääkärille, joka rouhaisi tarpeeksi suuren palan :) ja myöskin hoitajille, jotka ovat jaksaneet tuota ahteria hellästi hoitaa!
Loppukommenttina tähän postaukseen on esitettävä hapan toive, että jonain päivänä google pudottaisi terveyskirjasto.fi hakulistauksessa roimasti alaspäin. Nythän se tulee aina ensimmäisenä jos hakee "sinus pilonidalis". Useammankin kauhistuneen huokauksen olen kuullut kun naisihminen lukee hakutuloksia. Koska a) niistä ihmisistä joilla on sp ja jotka siis tunnen henk.kohtaisesti on yli puolet naisia ja b) tämä väite "taustalla on tautitila, jossa ihokarvoja, hilsettä ja ..." pätee vain osalla, ei todellakaan kaikilla. Minusta olisi edelleenkin tosi mielenkiintoista tietää mikä on lopulta hormonien osuus asiaan.
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Noin 6 viikkoa leikkauksesta nro 3.
Haavahoito jatkuu edelleen joka päivä. Nauhaa laitetaan enää vajaa 10 cm pätkä ja siitä jätetään osa ulkopuolelle. Jäljellä olevaan onkaloon on alkanut kasvaa ihoa reunoilta pohjaa kohti. Viime viikkoon asti kasvuvauhti oli hyvä ja hoitaja arveli haavan ehkä menevän kiinni ennen viikonloppua, mutta toisin kävi. Haava meni "lepotilaan" ja kasvu pysähtyi, mikä sekin on ihan normaalia. Tähän saakka se onkin kasvanut jatkuvasti ja olen vähän tätä taukoa osannut jo odottaa. Vaikka olisihan se ollut jo ihan kiva saada valmiiksi.
Haava itsessään on täysin tunnoton eikä esim sondilla tökkiminen tunnu ollenkaan. Hermot ovat kuitenkin kaiketi alkaneet myöskin kasvaa koska tunnen satunnaisesti vihlovaa kipua ja sähköiskun kaltaisia nykäyksiä/pistoja. Ihan haavan kohdalla eivät tunnu, mutta niillä main.
Silloin heti leikkauksen jälkeen en halunnut itse katsoa haavaa ollenkaan, mutta nyt vähän harmittaa etten antanut ottaa siitä valokuvaa. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä kehitys itsekin. Nyt seuraan kehitystä Sorbact-palojen koosta :)
Loppukevennyksenä todettakoon etten varmasti koskaan enää ujostele yhtikäs mitään - niin moni ihminen tuota takapuoltani kurkkinut. Myöskään en usko yhdenkään pers-vitsin olevan itselleni tuntematon, kiitos ihanien hoitajien ja kanssaihmisten. Ja mitä näihin hoitoihin lopulta tulee niin nehän menee joka tapauksessa päin pyllyä, heh heh :)
Haava itsessään on täysin tunnoton eikä esim sondilla tökkiminen tunnu ollenkaan. Hermot ovat kuitenkin kaiketi alkaneet myöskin kasvaa koska tunnen satunnaisesti vihlovaa kipua ja sähköiskun kaltaisia nykäyksiä/pistoja. Ihan haavan kohdalla eivät tunnu, mutta niillä main.
Silloin heti leikkauksen jälkeen en halunnut itse katsoa haavaa ollenkaan, mutta nyt vähän harmittaa etten antanut ottaa siitä valokuvaa. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä kehitys itsekin. Nyt seuraan kehitystä Sorbact-palojen koosta :)
Loppukevennyksenä todettakoon etten varmasti koskaan enää ujostele yhtikäs mitään - niin moni ihminen tuota takapuoltani kurkkinut. Myöskään en usko yhdenkään pers-vitsin olevan itselleni tuntematon, kiitos ihanien hoitajien ja kanssaihmisten. Ja mitä näihin hoitoihin lopulta tulee niin nehän menee joka tapauksessa päin pyllyä, heh heh :)
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Leikkauksesta noin 3 viikkoa.
Kipuja ei ole edelleenkään ollut ja Sorbact-levyistä on nyt siirrytty nauhaan. Haavahoito edelleen joka päivä.
Kävin myös lääkärin kontrollissa ja hänen mukaansa haava on parantunut hyvin. Pyysin myös tutkimaan haavan yläreunan, koska minusta siinä tuntui edelleen paukama. No, lääkäri oli kyllä vahvasti sitä mieltä että kaikki on saatu pois :) Sondilla kävi haavan sisuksia läpi.
Nyt sitten vaan jatketaan parantumista!
Kävin myös lääkärin kontrollissa ja hänen mukaansa haava on parantunut hyvin. Pyysin myös tutkimaan haavan yläreunan, koska minusta siinä tuntui edelleen paukama. No, lääkäri oli kyllä vahvasti sitä mieltä että kaikki on saatu pois :) Sondilla kävi haavan sisuksia läpi.
Nyt sitten vaan jatketaan parantumista!
torstai 29. maaliskuuta 2012
Päivitystä - 2 viikkoa leikkauksesta.
Ihan pikaista päivitystä - miltä tuntuu 2 viikkoa leikkauksesta.
Haava ei ole enää kipeä enkä siis tarvitse edes buranaa. Kun alkuun onkaloon meni heittämällä kokonainen Sorbact-levy, nyt enää puolikas eli on alkanut kasvaa umpeen hyvää vauhtia. Haavaan on laitettu joka kerta myös Prontosania. Kertaalleen haava on kuohautettu vetyperoksidilla - toimenpide, joka ei yllättävää kyllä tunnu miltään. Saunomista ja uintia lukuun ottamatta voin elää jo kokolailla normaalia elämää.
Haava ei ole enää kipeä enkä siis tarvitse edes buranaa. Kun alkuun onkaloon meni heittämällä kokonainen Sorbact-levy, nyt enää puolikas eli on alkanut kasvaa umpeen hyvää vauhtia. Haavaan on laitettu joka kerta myös Prontosania. Kertaalleen haava on kuohautettu vetyperoksidilla - toimenpide, joka ei yllättävää kyllä tunnu miltään. Saunomista ja uintia lukuun ottamatta voin elää jo kokolailla normaalia elämää.
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Leikkaus nro 3.
Jepu, nyt on tehty kolmas leikkaus.
Vanhojen arpien yläpuolelle oli siis jäänyt sellainen pieni paukama + fisteli. Todennäköisesti se on ollut siellä koko ajan - ennen ja jälkeen -07 ja -08 leikkauksia. Lääkärit ovat olleet hyvin vastahakoisia sitä poistamaan, osaksi koska ei ole niin valtavasti oireillut. Ruokavalion ja elintapojen kohennuksen myötä olo on ollut suurimmaksi osaksi mahtava!
No, viime joulukuussa alkoi kuitenkin paiseutua. Joulukuu meni syöden antibioottia + buranaa. Aiemmista kokemuksista viisastuneena kävelin suoraan yksityiselle kirurgille, jolla tiesin olevan kokemusta sp-vaivasta. Hän oli suoraan sitä mieltä, ettei jäädä odottelemaan vaan leikataan pois ettei kasva yhtään enempää.
Sain lähetteen kir.poliklinikalle ja sieltä lähetteen leikkausjonoon. Leikkausaika tuli nopeasti, mikä on aina ihan positiivinen juttu :) Poliklinikkalääkäri puhui pienestä leikkauksesta ja tikeistä, mutta leikkaava lääkäri päätyi reiluun poistoon (veneviilto) ja avohaavaan. Leikkauspäivä on ainakin minulle yksi niitä elämän vaikeimpia hetkiä, mutta itse leikkaus meni lopulta suhteellisen vaivattomasti ja pääsin illalla kotiin.
Seuraavana päivänä ensimmäinen suihku ja haavahoito. Haavan täytteitten irrottaminen olikin sitten oma juttunsa, koska olivat takertuneet niiiiiiin kiinni kuin olla ja voi. Kärsivällistä suihkuttelua, itkua ja kiukkua ja niin sain lopulta fyllingit irti.
Nyt on ohjelmassa useiden viikkojen hoitorupeama. Suht.koht rutiinilla menee, eikä kipuja ole juurikaan ollut. Suurin työ on koittaa pitää oma mieli kasassa niin etten ala hermoilemaan paranemisen ENKÄ mahdollisen uusimisen suhteen.
Taas toivottelen jaksamista kaikille teille, jotka saman vaivan kanssa kamppailette!
Vanhojen arpien yläpuolelle oli siis jäänyt sellainen pieni paukama + fisteli. Todennäköisesti se on ollut siellä koko ajan - ennen ja jälkeen -07 ja -08 leikkauksia. Lääkärit ovat olleet hyvin vastahakoisia sitä poistamaan, osaksi koska ei ole niin valtavasti oireillut. Ruokavalion ja elintapojen kohennuksen myötä olo on ollut suurimmaksi osaksi mahtava!
No, viime joulukuussa alkoi kuitenkin paiseutua. Joulukuu meni syöden antibioottia + buranaa. Aiemmista kokemuksista viisastuneena kävelin suoraan yksityiselle kirurgille, jolla tiesin olevan kokemusta sp-vaivasta. Hän oli suoraan sitä mieltä, ettei jäädä odottelemaan vaan leikataan pois ettei kasva yhtään enempää.
Sain lähetteen kir.poliklinikalle ja sieltä lähetteen leikkausjonoon. Leikkausaika tuli nopeasti, mikä on aina ihan positiivinen juttu :) Poliklinikkalääkäri puhui pienestä leikkauksesta ja tikeistä, mutta leikkaava lääkäri päätyi reiluun poistoon (veneviilto) ja avohaavaan. Leikkauspäivä on ainakin minulle yksi niitä elämän vaikeimpia hetkiä, mutta itse leikkaus meni lopulta suhteellisen vaivattomasti ja pääsin illalla kotiin.
Seuraavana päivänä ensimmäinen suihku ja haavahoito. Haavan täytteitten irrottaminen olikin sitten oma juttunsa, koska olivat takertuneet niiiiiiin kiinni kuin olla ja voi. Kärsivällistä suihkuttelua, itkua ja kiukkua ja niin sain lopulta fyllingit irti.
Nyt on ohjelmassa useiden viikkojen hoitorupeama. Suht.koht rutiinilla menee, eikä kipuja ole juurikaan ollut. Suurin työ on koittaa pitää oma mieli kasassa niin etten ala hermoilemaan paranemisen ENKÄ mahdollisen uusimisen suhteen.
Taas toivottelen jaksamista kaikille teille, jotka saman vaivan kanssa kamppailette!